6.4. 2017 Blogi

Kemian osaaminen on edellytys kiertotaloudelle

Suomesta povataan kiertotalouden kärkimaata jo seuraavalla vuosikymmenellä. Sitran arvion mukaan kiertotaloudessa on Suomelle 2,5 miljardin euron mahdollisuus. Miten kiertotalouden tarjoamat mahdollisuudet konkretisoituvat yritysten liiketoiminnassa kasvua ja kehitystä edistävällä tavalla?

Kiertotaloudessa on lähtökohtaisesti tavoitteena varmistaa, että materiaalit ja tuotteet pysyvät talouden kierrossa mahdollisimman pitkään ja jätteen määrä minimoidaan. Toisen jäte voi olla toisen raaka-aine. Kiertotalouteen siirtyminen edellyttää kuitenkin muutoksia koko arvoketjussa aina tuotteen suunnittelusta uusiin liiketoiminta- ja markkinointimalleihin sekä kulutuskäyttäytymiseen saakka. Unohtamatta, että juuri materiaalivirtojen käsittely vaatii prosessikemian osaamista. Tuotannon sivuvirtojen hyödyntäminen edellyttää yrityksiltä yhä tiiviimpää yhteistyötä ja kemianalan osaamista. Tässäkin talouden uudistumisessa tulee olemaan sekä voittajia että häviäjiä.

Missä kiertotalouden tarjoamat mahdollisuudet sitten piilevät? Pienet- ja keskisuuret yritykset luovat Suomeen yhä suuremman osan uusista työpaikoista. Kiertotalouden ratkaisut vaativat korkeatasoista kemianalan osaamista, jota löytyy paljon pienistä cleantech-yrityksistä. Näiden yritysten kehityksen ja kasvun hidasteena ovat kuitenkin usein toiminnan vaatimat suuret laite- ja laitosinvestoinnit sekä teknologioiden skaalaaminen ja pilotointi.

Smart Chemistry Park on onnistunut luomaan ainutlaatuisen alustan, joka on mahdollistanut kemianalan yritysten kasvun ja kehittymisen tukemalla niitä kriittisissä kasvuvaiheissa ja tarjonnut laajan yritys-, korkeakoulu- ja julkisen sektorin verkostot. Suomalaisten Kemistien maaliskuun lopulla myöntämä kiertotalousinnovaatiopalkinto oli osoitus siitä, että olemme onnistuneet tavoitteessamme. Haluamme saada pienet helmet kasvuun ja näin Suomi voi onnistua saavuttamaan kiertotalouden tarjoaman taloudellisen kasvun.

Linda Fröberg-Niemi
Kirjoittaja toimii liiketoiminnan kehittämispäällikkönä Turku Science Park Oy:n Raisiossa sijaitsevassa Smart Chemistry Parkissa.