14.3. 2017 Ict

Rolls-Royce kertoo osaajatarpeistaan

Rolls-Royce julkisti viime viikolla avaavansa etäohjattujen ja autonomisten alusten tutkimus- ja kehityskeskuksen Turkuun. Yhtiön tavoitteena on edetä nopealla aikataululla ja saattaa keskus täyteen toimintavalmiuteen kuluvan vuoden aikana. Yhtiö esittelee osaajatarpeitaan infotilaisuudessaan 20.3.

Rolls-Roycen uusi tutkimus- ja kehityskeskus hakee Turun seudulta osaajia.

- Turkuun sijoittuva keskus tulee johtamaan globaalia kehittämistyötä. Tarvitsemme software- ja hardware-osaajia, joilla on myös kokonaisvaltaista näkemystä niiden integroinnista. Haussa on myös esimerkiksi käyttäjäkokemuksen (UX/UI design), konenäön (machine vision) ja systeemiarkkitehtuurin asiantuntijoita, kertoo Rolls-Roycen Marine-yksikön Senior Vice President Ship Intelligence Karno Tenovuo.

Yhtiö on jo käynnistänyt tarpeitaan vastaavien osaajien kartoituksen. Rolls-Roycen tukena osaajien tavoittamisessa on Turku Science Park Oy, joka vastaa maanantaina 20.3. järjestettävästä infotilaisuudesta. Turku Science Parkin startup-yhteisö SparkUpin tiloissa klo 9.45 alkavassa tilaisuudessa Rolls-Roycen edustajat kertovat tarkemmin yhtiön osaajatarpeista.

- Tulemme palkkaamaan nopealla aikataululla Turkuun uusia ihmisiä. Toivomme, että saamme mahdollisimman paljon kiinnostuneita paikalle kuulemaan tarpeistamme ja myös hakemaan määrittelemiämme tehtäviä. Toiminta tutkimus- ja kehittämiskeskuksessa tulee asteittaan kasvamaan, eikä Turun seutu yksin riitä oikeiden ihmisten löytämiseen. Tekijöitä on siksi etsittävä myös muualta Suomesta ja osaksi myös Suomen rajojen ulkopuolelta, Karno Tenovuo sanoo.

Rolls-Royce työllistää maailmanlaajuisesti 49 500 henkilöä 50 eri maassa.

Tilaisuus on tarkoitettu työnhakijoille ja edellyttää ennakkoon ilmoittautumista! Se järjestetään SparkUpissa (Tykistökatu 4B, 20520 Turku) maanantaina 20.3. klo 9.45 alkaen. Ilmoittautumiset pe 17.3. mennessä osoitteessa: https://www.lyyti.in/rollsroyce_info.